Pyörittelin lapsuuteni suosikkilevyjä käsissäni ja vähän soittimessakin, ja huomasin: yllättävän moni niistä oli julkaistu vuonna 1991!
Olin suunnitellut tekeväni Youtubeen videon, jossa olisin käsitellyt ylipäätään ensimmäisiä levyjäni. Vaihtoehtona oli käydä läpi ensimmäisiä omistamiani levyjä, jolloin mukana olisi ollut 80-luvun Scorpionsia ja Iron Maidenia. Toisena näkökulmana oli lapsuuteni kirjastolainat. Tai ei välttämättä lainatkaan, vaan olisi riittänyt, että levyä on aikoinaan pyöritetty kirjaston kuuntelupisteellä. Tällöin mukana olisi ollut esimerkiksi Pet Shop Boysin Introspective, Madonnan Like a Prayer ja Black Sabbathin Sabbath Bloody Sabbath.
Tuohon aikaan kaikki vähänkään resonoiva materiaali tuli jäädäkseen. Tätä oli kuultava lisää! Näin retrospektiivisesti ajateltuna, melko hyviä levyjä tuolta Vilppulan kirjaston levyhyllystä kuunteluun tulikin valittua. Varmaan hienoilla kansillakin on ollut osuutensa, mutta jostain Suosikistakin lienee ollut luettuna pohjatietoa kyseisistä artisteista.
Vuosi 1991 saattoi kuitenkin olla jonkinlainen kulminaatiopiste koko kehitykselleni musiikin kuuntelijana. Tuon vuoden alkupuolella ilmestyi Queenin studioalbumi Innuendo, joka jäi Freddie Mercuryn viimeiseksi hänen elossa ollessaan. Vuoden loppupuolella taas ilmestyi itselle tärkeä kokoelma-albumi Greatest Hits II, joka julkaistiin vain vähän ennen Mercuryn kuolemaa. Näiden väliin mahtuu vaikka mitä.
Välissä mm. grungen nousu ja kaiken pompöösin stadionrockin päivässä syrjäyttäminen, kun Nirvana julkaisi Nevermindinsa ja Guns N' Roses Use Your Illusion kaksikkonsa vain viikkoa aiemmin syyskuussa 1991. Jälkimmäisen laskusuhdanne oli siis jo alkanut ennen kuin se oli kunnolla huippuunsa noussutkaan. Ristiriitaista, mutta näin se vaan on.
Täytin kymmenen vuonna 1991. Muistan siis ajan kun kuuntelin kirjaston CD:ltä tuoreeltaan kasetille äänitettyjä Guns N' Roses levyjä pihakeinussa heiluen Philips -korvalappustereoistani. Kyseinen laite muuten käy ja kukkuu vielä tänäkin päivänä. Pihakeinut on poistettu. Kymmenenvuotias olin vielä kesällä 1992, jolloin näiden edellisvuonna ilmestyneiden levyjen vaikutus alkoi olla valtava. Tuolloin torilta lähti mukaan GN'R -lippis, jota pidin reteesti päässä aina, varmaan sisälläkin.
 |
| Minä kesällä 1992 GN'R lippis sivuttain päässä. Kuva otettu Wasalandian peililabyrintissa. |
20. huhtikuuta 1992 Wembley stadionilla Lontoossa järjestettiin Freddie Mercuryn muistokonsertti, jota pystyi Suomen telkkaristakin katselemaan. Heti jättimäisen konsertin alussa lavalle paukahtaa muuan ryhmä, jota Metallicaksikin kutsutaan. Tai ei, vaan pelkästään Metallicaksi. 'Sad But True'n alkuriffin kohdalla tapahtuu jotain peruuttamatonta. Metallimusiikki on vienyt sydämeni. Kaikki mitä olen aiemmin kuullut muuttuu jollain tavalla merkityksettömäksi, niin voimakas vaikutus tällä riffillä on. TUUU TTU TTU tidididididi TUUU TTU TTU tidididii, tidididii-iii CA CCA CA CA CA BOOM... jne.
Koko konsertti on aivan käsittämätön kattaus. Extreme soittaa potpurin Queen-hittejä ja mitä ihmettä: Axl Rose laulaa Elton Johnin kanssa duettoa, James Hetfield tulee vielä uudestaan lavalle ja Tony Iommi säestää...
Samalla tähän päättyy tietty aikakausi. Tätä en vielä tuolloin tiennyt, mutta näin jälkikäteen ajatellen musiikkimaailma alkoi tuosta muuttua ja tilaisuus ei ollut pelkästään Mercuryn muistokonsertti, vaan tietyllä tavalla koko stadionrockin.
 |
| Tietoa imettiin 90-luvun alussa Suosikeista. |
Omassa kasettisoittimessa grunge ei vielä viihtynyt pitkään aikaan 90-luvun alkupuolella vaan tämä kaikki edellä mainittu vaati pitkää ja harrasta sulattelua. Metallican back-katalogi tuli hankittua hyllyyn, samoin Extremen III Sides to Every Story myös nähdyn konsertin seurauksena (ja taisi tämäkin löytyä kirjaston hyllystä CD:nä). Muistokonsertin yhteydessä näytettiin satelliitin välityksellä USA:n Sacramentosta kun U2 esitti kappaleen 'Until the End of the World'. Tämäkin teki niin lähtemättömän vaikutuksen, että myöhemmin myös Achtung Baby -kasetti löysi tiensä hyllyyni.
Vuoden 1992 lopulla Erasure julkaisi Pop! The First 20 Hits -nimellä julkaistun kokoelmansa ja tuo kasetti viihtyi myös paljon soittimessani. Elektropoppia tulikin kuunneltua siinä samalla kun alkoi metallimusiikin maailmaan tutustuminen oikein kunnolla. Vielä 1993 pyysin joululahjaksi Pet Shop Boysin Very -kasetin, mutta tuon jälkeen kaikenlainen pop-musiikki sai hetkeksi väistyä kokonaan. Yläasteelle siirryttyäni musa oli pelkkää metallia. Mukaan tuli Sepulturat, Panterat ja muut vastaavat, mutta se on jo toinen tarina. Onneksi nykyään voi sujuvasti kuunnella kaikkea tätä. Ehkä levylautaselle ei herkästi tule peräjälkeen laitettua extrememetallia ja elektropoppia, mutta hyllyssä ne viihtyvät sulassa sovussa.