Luulin, että tähän maahan mahtuu vain yksi Kingston Wall -yhtyeestä kertova kirja. Luulin väärin. Meinasin jo hylätä Kimmo Aroluoman kirjoittaman "Kingston Wallin Perintö" -opuksen kaupan hyllylle. Olin hätäisesti ajatellen varma, ettei aiheesta saa enää enempää revittyä irti, kuin sen mitä Viljami Puustinen loistavassa "Kingston Wall – Petri Wallin saaga" -opuksessaan onnistui käymään läpi. Luulin taas väärin. Jo uuden kirjan ensimmäisen osan luettuani olen varma, että myös Aroluoman kirja kannatti hankkia, ja jo nyt on se tarjoillut maittavia lukuelämyksiä.
Kirjan alkuvaiheilla käydään läpi 90-lukua kirjoittajan omasta näkökulmasta mielenkiintoisella tavalla. Kirjassa mainitaan myös kuinka Kingston Walliin Petri Wallin vielä eläessä perehtymätön seuraava ikäpolvi löysi yhtyeen Zen Gardenin uusintajulkaisujen ansiosta. Itse olen juuri tätä ikäpolvea. Muistan joskus TV-ohjelma Jyrkiä katsellessani olleeni lievästi kateellinen siitä, että en asu Helsingissä, kaiken Suomen musaskenen tapahtumien keskiössä. Tähänkin tosin olisi tarvittu myös hieman vanhempaa ikää. Joka tapauksessa se Kinkkareiden debyytti oli ensimmäinen, jonka heidän levytrilogiasta itselleni hankin. Ostopäätöstä vauhditti Amorphiksen keikoillaankin soittama And I Hear You Call -coveri.
Myönnettäköön, että Amorphiksen Elegy -albumia sen ilmestymisen jälkeen kuukausia lähes tauotta läpi kahlanneena, vahvoilla death metal -soundeilla soitetun orientaalin keitoksen jälkeen KW:n ensimmäinen näyttäytyi äänimaisemaltaan valitettavan ohkaisena ja se "levyn paras biisikin" oli Amorphiksen versioinnin jälkeen aluksi hieman platkun kuuloinen. Kesti vielä muutama vuosi ennen kuin pääsin toden teolla Kingston Wallin maailmaan sisään. Tämä tapahtui joskus vuonna 2001 kun ostin itselleni Tri-Logyn alelaarista, ja muistan kuunnelleeni junassa The Real Thing -kappaletta haltioituneena junan ikkunasta pimeään tuijottaen. Se oli siinä! Tuon valaistumisen jälkeen koko levy avautui kuin kukka kyseisen levyn kannessa, ja myös koko levytrilogian koin jotenkin uudella tavalla. Olin kuitenkin jo noin vuotta aiemmin ostanut itselleni kesätyörahoilla uuden kitaran (Tokai Love Rock, eli "karvalakki -Les Paul") ja wah-pedaalin (halvin mitä Tampereelta löytyi, koska budjetti) Petri Wallin soittotyyli ajatuksissa. Eli jonkin sortin innostusta asiaan oli jo tuota "valaistumista" ennenkin olemassa.
Alla yhtyeemme Entronautsin spontaani KW-tulkinta kymmenen vuoden takaa (tosin tässä kitarana Jackson):