Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2022.

Köpiksen levykaupat, niiden laatu ja määrä: 5/5

Kyllä täytyy ihmetellä miten monta hyvää ja isoa levykauppaa voi yhteen pienen maan pienehköön pääkaupunkiin (ja sen sisällä sijaitsevaan Frederiksbergin kuntaan) mahtua. Olen käynyt Kööpenhaminassa levykauppakierroksella aiemminkin, vuonna 2015, mutta silloinkin raapaisin vain pintaa. Nyt tavoitteena oli optimoida reitti siten, että mahdollisimman moni hyvä kauppa osuisi matkan varrelle. Ja nimenomaan kävely matkan varrelle, ainakin ensimmäisen päivän osalta. Google Mapsia tutkimalla ei ole kummoinenkaan liikunnallinen suoritus tutustua vaikka viiden levykaupan tarjontaan yhden iltapäiväkävelyn aikana: Tässäpä siis muutama sananen levykaupoista, joista ensimmäiset viisi sijoittuvat noin kilometrin matkan varrelle. Kolme ensimmäistä jopa saman kadun (Gammel Kongevej) varrelle. Mint Records:   Jos etsit vanhaa disco/funk/soul -osastoa, niin tämä voi olla sinun paikkasi. Levykaupan nimi ei välttämättä viittaa siihen, että kaikki vinskat olisivat mintissä kunnossa, mutta monenlaista j...

Porcupine Tree @ Falkoner Salen, Frederiksberg, Copenhagen, Denmark, 28.10.2022

  Steven Wilson vedätti Porcupine Tree faneja yli kymmenen vuotta. Aika kova! Toistuvasti haastatteluissa vuosien ajan hän väitti, ettei reunionia koskaan tule tapahtumaan. Kuitenkin jo vuonna 2012 eräs Gavin Harrison ja soolouransa juuri lentoon saattanut SW jamittelivat teekuppostensa äärellä kappaletta, joka tulisi olemaan nimeltään Harridan, ja joka tulisi olemaan vuonna 2022 ilmestyvän Closure/Continuation -albumin avausraita. Itse kuuluin siihen koulukuntaan, joka oli täysin vedätyksen uhri. Ajattelin, että SW on kuopannut bändin ihan tosissaan. Soolouran vieminen eteenpäin kaikin mahdollisin keinoin olisi Se Tavoite, jossa jopa Porcupine Treen uudelleen henkiinherättäminen olisi hidasteena. In Absentia -levystä kun julkaistiin Deluxe Edition -boxi muutama vuosi sitten, epäilin tosin hetken, että seuraakohan tätä julkaisua 20-vuotisjuhlakiertue kyseiselle albumille... Onneksi ei, sillä saimme jotain vielä parempaa.  Keikka Köpiksen loppuunmyydyssä Falkoner Salenissa ei k...

Richard Dawson & Circle @ Manse Psych Fest, 16.9.2022

Maamme ylpeys, Circle, on luonut nahkansa uudelleen. Taas! Tällä kertaa tämä on tapahtunut ottamalla osaksi kokoonpanoa englantilaisen (allekirjoittaneen kanssa samana vuonna syntyneen) folk-muusikon Richard Dawsonin. Dawsonin folk ei kuitenkaan ole mitään perinteistä folkkia, vaan Wikipedian mukaan miehen levyt pitää levykaupassa laittaa laariin, jossa lukee joko "freak folk" tai "progressive folk". Itselle viime vuonna tällä Richard Dawson & Circle -nimeä kantavalla kokoonpanolla ilmestynyt "Henki" täyspitkä oli vuoden kohokohtia julkaisujen saralla. Kovin moni Circle -albumi ei tähän vielä ole aiemmin yltänyt, vaikka levyjä on tippunut ulos harva-se-vuosi. Noh, itse asiassa myös edellinen täysiverinen albumi, vuonna 2017 ilmestynyt "Terminal" ylsi omaan top kolmoseen. Richard Dawson sopii täydellisesti yhtyeen keulalle. Circlen ja Dawsonin musiikillisten ilmaisumuotojen jonkinlaiselle Venn-diagrammille laittaminen olisi irrelevanttia. Kump...